Sote-uudistus, osa I: Mitä tapahtuu hyvinvointialueille?

Blog
29. marrask. klo 11.48

Vuoden 2023 alusta toteutuu Suomen suurin paikallishallinnon uudistus sitten vuoden 1917 kunnallislakien. Sosiaali- ja terveystoimen sekä pelastustoimen palveluiden järjestämisvastuu siirtyy kunnilta 21 hyvinvointialueelle sekä HUS-yhtymälle. Poikkeuksena järjestämisvastuu säilyy Helsingin kaupungilla.

Sote-uudistus on ollut pitkä marssi, jonka vaikutuksille on asetettu massiiviset odotukset. On selvää, että valmistelijoilla ja lainsäätäjillä ei ole ollut edes varmuutta kaikista vaikutuksista, joita uudistuksesta seuraa, eikä niitä tälläkään hetkellä voi kuin parhaimmillaan valistuneesti arvioida. Yhtä selvää on, että uudistus oli tavalla tai toisella tehtävä, koska muuttuvassa toimintaympäristössä kuntien järjestämisvastuu yhdistettynä hajautuneeseen kuntarakenteeseen ja yhtenäiskuntamalliin oli tullut tiensä päähän.

Kun järjestämisvastuun siirtoon on aikaa noin kuukauden päivät, keskitytään hyvinvointialueilla sujuvaan siirtymävaiheeseen. Jos asiakkaat eivät juuri huomaa muutosta ja tammikuussa saadaan työntekijöiden palkat maksettua, on siirtymä onnistunut. Tämän takana alueiden valmistelussa tapahtuu parhaillaan paljon.

Kunnilta siirtyvät hajanaiset asiakas- ja potilastietojärjestelmät ovat hyvinvointialueille valtava haaste. Massiiviset ICT-projektit ovat aikaa vieviä, kalliita ja riskialttiita, ja alueet ovat tehneet ja tekevät ensiapuratkaisuja riittävän hyvien järjestelmien aikaansaamiseksi toiminnan alkuvuosille.

Hyvinvointialueet joutuvat kamppailemaan paitsi ensimmäisen toimintavuotensa alijäämäisen talousarvion kanssa, myös epätietoisuuden kanssa siitä, miten suuria tuloja ja menoja todellisuudessa on odotettavissa. Sumu alkaa hälvetä vasta, kun kuntien kuluvan vuoden tilinpäätökset valmistuvat.

Rahoituksen niukkuus ei kuitenkaan ole järjestelmän vika, vaan sen ominaisuus. Hyvinvointialueet kohtaavatkin todella monikierteisen ja pirullisen toimintaympäristön – tiukka valtion taloudellinen ohjaus, nopeasti vanheneva väestö ja lisääntyvä palvelutarve, pula henkilökunnasta ja alati kehittyvät ja kallistuvat hoitomuodot. Tästä seuraa se, että todella vaikeat poliittiset päätökset ovat alueilla, ja samalla kansallisella tasolla, vasta edessä.

Kansalaisille on rakennettu lupaus uudistuksesta, joka takaa yhtäläiset, laadukkaat ja saavutettavat palvelut, ja joka samalla taittaa sote-palveluiden kustannusten kasvua. On kuitenkin vaikeaa perustella yhtäläistä ja laadukasta palvelua kansalaiselle, jonka kotikylältä terveysasema loppuu. Yhtäläisesti laadukas ja saavutettava ei välttämättä ole sama asia kuin parempi kaikille.

Toisaalta on tiedetty, että uudistuksen vaikutukset ratkaistaan sen toimeenpanossa ja onkin ollut lupaavaa kuulla viestejä alueiden eteenpäin katsovasta ja dynaamisesta hengestä. Taittovirhettä voi syntyä siitä, että valmisteluorganisaatioihin on hakeutunut ja valittu ihmisiä, jotka haluavat rakentaa uutta organisaatiota ja toimintakulttuuria. Kokonaan toinen asia on se, kun dynaamisuus pitää saada myytyä hyvinvointialueiden vastuulle siirtyville nykyisille sote-organisaatioille, joiden polkuriippuvuuksia ja totuttuja toimintatapoja on ollut vaikea murtaa jo kuntaorganisaatioissakin.

Uusi sote on nyt joka tapauksessa tehtävä, ja puitteet sen tekemiselle ovat suunnilleen tiedossa. Onnettominta olisi se, jos ajaudumme vanhaan soteen uudenlaisessa paketissa. Kiinnostavaa on nähdä, miten toimeenpano ja alueiden poliittinen päätöksenteko onnistuu rakenteiden ja vaikkapa palveluverkkojen uudistamisessa, ja miten jännitteiseksi valtion ja alueiden välinen suhde lopulta muodostuu.

Kokonaan oma kokonaisuutensa on se, miten uudet hyvinvointialueet vaikuttavat suomalaisen paikallishallinnon dynamiikkaan. Siitä lisää seuraavassa blogissa!


Pasi Ahola on vanhempi konsultti ja sote-veteraani, joka on osallistunut alue- ja paikallishallinnon uudistuksiin yli kymmenen vuoden ajan.