Sote-uudistus, osa II: Mitä tapahtuu kunnille?

Blog
7. jouluk. klo 11.49

Kun vuoden alussa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palveluiden järjestämisvastuu siirtyy kunnilta hyvinvointialueille, tarkoittaa se karkeasti ottaen kuntien leikkaamista puoleen sekä toiminnallisesti että taloudellisesti. Samalla suomalaiseen alue- ja paikallishallintoon syntyy uusi, suuri toimija nykyisten kuntien ja maakuntien liittojen lisäksi. Mitä kaikkea tästä voi odottaa?

Sote-uudistuksen valmistelun ja lakien käsittelyn aikana osa keskustelijoista esitti, että uudistus tulee johtamaan kuntarakenteen muutokseen ja kuntien määrän radikaaliin vähentämiseen. Tällaista kehitystä nimenomaan sote-uudistuksen vuoksi on vaikea nähdä – ennemminkin uudistus betonoi nykyisen kuntarakenteen, kun erityisesti pienempien kuntien tilannetta helpottaa vaikeasti ennakoitavien sote-kustannusten siirtyminen pois omilta harteilta.

Kuntarakenteenkin kannalta kiinnostavampi näkökulma on se, että vuosina 2018-2020 kolmasosassa suomalaisia kuntia syntyi vähemmän kuin koululuokallinen lapsia. Kun uudistuksen jälkeen kunnan merkittävimmät lakisääteiset tehtävät liittyvät nimenomaan kasvatukseen ja opetukseen, joudumme tuota pikaa jälleen keskusteluun tehtävien tarkoituksenmukaisesta järjestäjästä.

Onkin odotettavaa, että sikäli kuin kehityksen suunta on hyvinvointialueiden tehtävien laajentaminen, keskustelu kohdistuu nopeasti koulutukseen; ensin toisen asteen koulutukseen, sen jälkeen perusopetukseen ja varhaiskasvatukseen. Erityisesti suurissa kaupungeissa tämä on tunnistettu, ja kaupungit ovat varmasti valmiita puolustamaan omia asemiaan ja vastustamaan niin sanottua yhtenäiskuntapolitiikkaa, jossa pienin yhteinen nimittäjä ratkaisee.

Sote-uudistuksessa Helsingin kaupungille annettiin erityisasema jättämällä sille järjestämisvastuu omista sote- ja pelastuspalveluistaan. Samalla tultiin kuin sivumennen todenneeksi, että nykyisen lainsäädännön puitteissa kunnilla voi Suomessa olla toisistaan poikkeavat vastuut, velvollisuudet ja oikeudet.

Kuntarakennekeskustelun sijaan voi nousta hyvin piankin keskustelu yhtenäiskuntamallin kokonaisvaltaisesta hylkäämisestä. Teemaa nostavat pintaan kuntien ja niiden toimintaympäristöjen eriytyminen ja tarve uudistaa kuntien valtionosuusjärjestelmä sote-uudistuksen jälkeiseen aikaan.

Toinen merkittävä ja kiinnostava kokonaisuus on kuntien, erityisesti keskus- ja seutukaupunkien, sekä hyvinvointialueiden keskinäinen dynamiikka sekä suhteessa toisiinsa että erityisesti suhteessa valtioon.

Hyvinvointialueet ovat aluevaaleista huolimatta leimallisesti valtion luoma rakenne, jonka ohjaus noudattelee valtionhallinnon logiikkaa ja jonka ohjaamiseen ministeriöt on viritetty. Tässä yhteydessä ei ole tilaa käsitellä valtion alueohjauksen ja vaaleilla valittujen päättäjien mielenkiintoista yhdistelmää. Sen sijaan vähintään yhtä kiinnostava on kysymys siitä, mihin niukkenevat resurssit ohjataan.

Kuten aiemmin on todettu, hyvinvointialueet joutuvat vastaamaan järjestämistehtävästään todella pirullisessa toimintaympäristössä. Ei liene ylimitoitettua olettaa, että niukkojen resurssien, kasvavan palvelutarpeen ja tiukan valtionohjauksen lopputuloksena keskustelu alue- tai maakuntaverosta tulee voimistumaan. Hyvinvointialueiden itsehallinnon näkökulmasta verotusoikeus olisi looginen kehitys, mutta talousohjauksen kannalta vaikea. Välillinen, mutta väistämätön vaikutus sillä olisi myös kuntien asemaan.

Alueiden verotusoikeus johtaisi väistämättä kokonaisveroasteen nousuun. Tästä taas seuraisi priorisointikeskustelu hyvinvointialueiden ”sote-veron” ja kuntien ”elinvoimaveron” välillä, eikä ole vaikea arvata, kumman veron tärkeyttä eduskunnan suuri sali painottaisi.
Kunnallinen itsehallinto ja paikallisdemokratia ovat suomalaisen ja laajemmin pohjoismaisen yhteiskuntajärjestyksen kovaa ydintä, jota on perusteltua puolustaa. Vaikka tällä hetkellä katseet kohdistuvat hyvinvointialueiden toiminnan käynnistymiseen, voi kuntareformeista innostunut olla levollisin mielin. Seuraava kierros on jo aivan nurkan takana.


Pasi Ahola on vanhempi konsultti ja sote-veteraani, joka on osallistunut alue- ja paikallishallinnon uudistuksiin yli kymmenen vuoden ajan.